Koulujen työ- ja loma-ajat
Lukuvuoden 2011–2012 syyslukukausi
käynnistyy 9.–16. elokuuta välisenä aikana. Lukuvuosi päättyy kaikissa
kouluissa lauantaina 2. kesäkuuta 2012.
Peruskoulut ja lukiot
aloittavat syyslukukauden useissa kunnissa viikolla 32, mutta yleisimmin
16.8. Lapissa koulutyö alkaa jo 9.8.; Oulussa, Jyväskylässä ja
Tampereella 11.8.; Helsingissä, Turussa ja Joensuussa 16.8.
Toisen
asteen ammatillisten oppilaitosten työvuosi noudattelee lukioiden
työaikoja. Ammattikorkeakouluissa opetus käynnistyy vasta elo-syyskuun
vaihteessa, kuten myös useimmissa aikuislukioissa.
Kaikissa
kouluissa pidetään syyslomaa lokakuun loppupuoliskolla. Syysloman pituus
vaihtelee kahdesta päivästä viikkoon. Esimerkiksi Helsingin kouluissa
on kahden päivän syysloma 13.–14.10., Pohjois-Karjalan ja Lapin
koululaiset pitävät lomaa viikon 42 ja Oulun koululaiset viikon 43.
Yhteinen lomapäivä on itsenäisyyspäivä tiistaina 6.12.2011.
Joululoma alkaa 23. joulukuuta ja loppuu 9. tammikuuta 2012.
Talvilomat
vuonna 2012 pidetään vakiintuneeseen tapaan alueittain porrastetusti
viikoilla 8, 9, ja 10. Viikolla 8 lomailevat Uudenmaan, Varsinais-Suomen
ja Satakunnan koulut. Viikolla 9 ovat vuorossa Häme, Pirkanmaa,
Pohjanmaa, Keski-Suomi, Kymenlaakso, Etelä-Savo ja Etelä-Karjala. Viikko
10 on Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Suomen ja Lapin
koululaisten lomaviikko.
Juhlapyhävapaat ovat loppiainen perjantaina 6.1., pääsiäinen 5.–9.4. ja helatorstai 17.5.2012.
Lukuvuoden
2011–12 työ- ja loma-ajat perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja
ammattikoulutuksessa on vahvistettu kunnissa alkuvuoden aikana. Ne voi
tarkistaa kaupunkien ja kuntien verkkosivuilta. Lähde: OPH